feature

3.11.2023 Tomi Haustola & Heikki Vilja "Vihdoinkin irti" // Brummi

Tomi Haustola & Heikki Vilja ovat "Vihdoinkin irti" Brummissa!

Vihdoinkin irti -show’ssa televisiosta tutut Tomi ja Heikki viihdyttävät yleisöä lavalla yhdessä ja erikseen, tarjoten yleisölle ainutlaatuisen kokemuksen, jossa on mukana ripaus vuorovaikutusta.

Tomi päästelee uusitulla setillään koomisia höyryjä ulos omalle tyylilleen uskollisesti – siististi ja ilman turhia kirosanoja. Heikin esitys on siirtynyt pandemian vuoksi niin monta kertaa, että omien sanojensa mukaan alkuperäisen ensi-illan aikaan hän oli kymmenen kiloa kevyempi ja Tomilla oli vielä hiukset. Luvassa on vauhdikasta menoa ja outoja tilanteita, sekä kenties myös turhia kirosanoja.

Tomi ja Heikki ovat kumpikin tehneet stand upia jo yli kymmenen vuoden ajan. Ammattilaisklubien lisäksi he ovat tulleet tutuksi televisiosta mm. YLEn Naurun Tasapaino ja Nelosen Stand Up! -ohjelmista.

Esityksen kesto on noin 1,5 tuntia sisältäen väliajan.

Liput ennakkoon 31,- // ovelta 35,-.
Lipun hinta sisältää narikan, verot & palvelumaksut.
Ovet auki klo 17 ja keikka alkaa jo klo 18. Tervetuloa!

Pidätämme oikeuden muutoksiin. Lippuinfo ja peruutusehdot: brummi.fi/lippuinfo.

Lähetämme ePassi-ostoissa lipun hieman jälkikäteen ja myös mahdollisen virheilmoituksen jälkeen, mikäli/kun maksu näkyy meillä onnistuneena. Tarvittaessa voit olla yhteydessä meihin: [email protected].

Brummin Maksutin nettikaupan Shop-sivulta näet muut julkaistut keikat: https://brummi.maksutin.fi/shop/

Kulttuurikuppila Brummi, Karjalankatu 15, Rauma // www.brummi.fi




Ostan yritykselle

Tarkistathan, että sähköpostiosoitteesi on oikein. Kuitti ja viesti tilauksen lunastamiseen toimitetaan sinulle onnistuneen maksutapahtuman jälkeen sähköpostitse.
Puhelinnumerossa saa olla vain numeroita, ei välilyöntejä tai muita merkkejä.

Siirtymällä maksuun hyväksyt palvelun toimitusehdot sekä tietosuojaselosteen.


Maksutapa
Verkkopankki / Maksukortit
Smartum
Epassi